Gastropub Toripolliisi on tarjoillut kaudenmukaisia herkkuja vaihtuvasta ruokalistastaan jo vuodesta 2013 lähtien. Ravintola on saanut nimensä edessään pönköttävästä, Oulun suositusta maamerkistä, Toripoliisista. Toripolliisi -ravintolan tilat ovat kaunistaneet Oulun Rantakadun maisemaa jo kauan ennen ravintolan avaamista. Ravintolan omistajakaksikko Ana ja Make kokkaavat ravintolan keittiössä herkut asiakkaille itse.

Vihreän talon historia

Rantakatu 6:ssa sijaitseva vihreä talo, jota nykyisin asuttaa Toripolliisi-ravintola, alun perin rakennettiin tontille jo vuonna 1826. Talon rakennutti kauppias ja merikapteeni Jacob Wilhelm Callmeijer ostettuaan tontin kuparisepän leskeltä, Anna Catherine Goldbackalta.

Ensimmäinen talon asukki oli Callmeijer itse: kyseessä oli hänen kotinsa ja asuintalonsa. Kuten taloissa näihin aikoihin yleensä, tässäkin talossa oli monta osaa, jotka sijaitsivat eripuolilla tonttia. Ensimmäisenä valmistui nykyisen Kauppurienkadun puoleinen osa vuonna 1828 ja varsinainen päärakennus Rantakadun puolelle vuonna 1845. Jo tuolloin talo oli väriltään vihreä, joka mainitaan talon rakennusaikaisessa palovakuutuksessa.Asuintalosta liiketiloiksi tontin rakennukset muutti rakennusmestari F. K Jurvelius vuosisadan vaihteessa vuonna 1900. Talo sai kunnon kasvojenkohotuksen, kun kellarin kattoa nostettiin ja rakennettiin uusi välipohja. Julkisivut uudistettiin kansallisromanttisin tunnusmerkein punatiilestä. Näissä liiketiloissa on vuosisadan aikana nähty monenmoista toimijaa. Muutamia esimerkkejä näistä ovat nahkatavarakauppa, lyhyttavaraliike, huutokauppakamari sekä valjaskauppa. Kahvilaakin tiloissa kyllä nähtiin, itse asiassa jo vuonna 1927. Tämä ei kuitenkaan ollut nykyaikojen veroista iltapäiväteen nauttimiseen sopivaa kahvilatyyppiä, vaan kyseessä oli maineeltaankin ikävä paikka, joka jo 1940-luvulta lähtien tunnettiin nimellä Matala, eli alamaailman kapakka.

Vaikka Matalan maine on hiipunut vuosien saatossa, on perinteinen ympäristö vielä entisensä veroinen. Gastropub Toripolliisi avasi ovensa tiloissa 1.maaliskuuta vuonna 2013, ja sekä tarjoilu, ruoka kuin asiakaskuntakin on kaukana Matalan pahamaineisista ajoista. Toripolliisin terassilla viihtyvät niin lounastavat lapsiperheet kuin hienosti illastavat oululaiset.

Toripolliisin tarina

Toripolliisin tarina alkoi jo kauan ennen sen avaamista, vuonna 1985. Tuolloin kaksi nuorimiestä, Ana ja Make, päättivät ryhtyä ammateiltaan kokeiksi. Pojat hankkivat itselleen klassisen ruoanvalmistuskoulutuksen sekä ylioppilaslakit, jonka jälkeen he lähtivät kiertämään maailmaa hankkien lisätaitoa ruuanvalmistukseen.

Ensiksi kierrettiin Yhdysvallat, josta mukaan tarttui esimerkiksi cajun-tyylisen ruuan valmistaminen New Orleansin kulmilta. Samalla pojat tutustuivat Kalifornian viineihin ja Kentuckyn Bourboniin. Chicago ja San Franciscokin jättivät miehiin merkkinsä pitsoineen ja italialaisravintoloineen.

Palattuaan reissultaan takaisin Suomeen pojat joutuivat pahimman laman keskelle, ja joutuivat pian lähtemään työnmetsästykseen jälleen ulkomaille. Töitä tehtiin niin lähellä kuin kaukana, Euroopassa ja jälleen Amerikassa, ja myöhemmin koti-Suomessa Lapissa ja pääkaupunkiseudulla. Tältä matkalta pojat nappasivat mukaansa myös keittiömestarikoulutuksen ja heidän alaisinaan on toiminut monia nykyisiä tv-tähtikokkeja. Syöjäpuolelta taas on löytynyt niin presidenttiä, muusikkoa kuin kuninkaallistakin.Vuonna 2003 miehet päättivät palata takaisin Ouluun ja pääsivät samoin tein esittelemään taitojaan paikallisessa ravintolakulttuurissa. Tämän varmistivat pestit Matalassa ja legendaarisessa Willisiassa. Vuonna 2013 pojat tunsivat olevansa valmiita ottamaan vastuulleen oman ravintolansa, ja ostivat Matalan, vaihtoivat nimen ja hurmasivat asiakkaat annoksillaan ja ravintolan olohuonemaisella tunnelmalla.

Kestävää kehitystä ja paikallista ruokaa

Toripolliisi-ravintolassa kestävä kehitys ja paikallisuus näkyvät kaikessa. Keittiössä käytetään pohjoissuomalaisia raaka-aineita ja tukkureita niin pitkälle, kuin se vain on mahdollista. Lihat ja kalat tulevat ravintolaan tuoreina, eikä eineksiä löydy purkin purkillista ravintolakeittiön jääkaapista. Kaloista puheen ollen, ravintola käyttää vain WWF:n suosittelemia lajeja. Jopa ravintolasalin lamput ovat säästölamppuja, jotka valaisee uusiutuva sähkö, ja kaikki ravintolan tuottamat jätteet lajitellaan ja kierrätetään, kuten kuuluu.

Kausittain, viisi kertaa vuodessa vaihtuva menu mukailee sesonkeja. Ruokalistojen taustalla on ranskalainen keittiö, mutta annoksia värittävät maut ympäri maailmaa, jotka miehet ovat nappailleet mukaansa reissuiltaan. Ruuan kaksikko haluaa pitää yllätyksellisenä ja kouluttaa niin itseään kuin henkilökuntaansakin jatkuvasti.

Lounasta ja illallista

Toripolliisi tarjoaa asiakkailleen edullista lounasta arkipäivisin klo 11-14. Myös lounaslista vaihtuu kausittain, mutta mukana on päivittäin ainakin yksi keittovaihtoehto, salaattivaihtoehto sekä kolme muuta, joista ainakin yksi on tuhti liharuoka.

Illallismenusta löytyy monenmoista valittavaa. Tarjolla monipuolisessa valikoimassa on alkupaloja, pääruokaa ja jälkiruokaa, joista voi valita perinteisenpää tai modernimpaa ruokaa. Talven 2017 menussa nähtiin ja maisteltiin esimerkiksi burgereita, pihviä, poronniskaa, lohikeittoa, blinejä, ravintolan kestosuosikkia aurajuusto-valkosipulietanoita, punajuurisorbettia, friteerattua camembert-juustoa sekä tuoretta vasikanmaksaa. Aterian kruunaa juoma, jonka pääsee valitsemaan ravintolan kattavasta viini- ja olut-listasta. Listalta löytyy olutta myös keliaakikoille täysin gluteenittomana.Toripolliisin työntekijät ovat hyvin allergiatietoisia, ja esimerkiksi monet annoksista ovat luontaisesti gluteenittomia. Myös muut allergiat otetaan huomioon ja niihin mukaudutaan parhaan mukaan. Myös vegaanista ja vegetaarista ruokaa on tarjolla, joten kaikenlaiset ruokailijajoukot saadaan kylläisiksi.

Ravintolalla on myös kabinettitilat, jotka voi varata käyttöönsä ilmaiseksi. Kabinetissa on tilaa noin 50 henkilölle. Toripolliisi tekee yhteistyötä muun muassa Lumiporon sekä Maistilan kanssa.

Privacy Policy