Suomineidon vyötärön kohdilla virtaa 148 kilometriä pitkä Kiiminkijoki, jonka alkulähde – Kivarijärvi – sijaitsee Kainuussa, Puolangalla. Tämän joen uomassa vesi virtaa aina Perämereen asti, ohittaen muun muassa Oulun kaupungin ja Haukiputaan kunnan.

Kiiminkijokea on aikanaan käytetty muun muassa tukinuitoissa, mutta nykyisin tämä suurimmaksi osaksi luonnontilainen joki on muun muassa melojien, kalastajien ja muiden vapaa-ajan viettäjien suuressa suosiossa. Suosion syytä ei tarvitse pitkään etsiä, sillä Kiiminkijoen rantamaisemat ovat erittäin kauniit ja sen varrelta löytyy useita suosittuja melontareittejä.

Tukkiuitto ja kosken perkaus

1800-luvun lopussa suomen metsäteollisuus alkoi kukoistaa ja sisämaasta hakattuja tukkeja piti kuljettaa laivattavaksi tai joskus myös sahattavaksi maamme rannikkoalueille. Joet olivat tähän logistiseen haasteeseen oiva ratkaisu, ja niinpä myös Kiiminkijoki valjastettiin tukkiuittoon. Vaikka joen varrelta löytyi muun muassa Koittelin saha, muutaman kymmenen kilometrin päässä Oulusta, oli sitäkin pitkin kuljetettavien tukkien päämääränä yleensä Perämeren rannikkoalue.

Tukkiuittoja helpottamaan joidenkin jokien koskia perattiin ja niin kävi myös Kiiminkijoelle. 1800-luvulla sen varrella tehtiin joitakin padonrakennustöitä sekä perkausta, tosin tähän ei ollut erityisen paljon rahaa, ja joki jäi siis lähemmäs luonnontilaa kuin jotkut muut Suomen joista. Vuonna 1877 tukkiuittoa sääntelemään asetettiin Kiiminkijoen ensimmäinen uittosääntö, joka toi jokisuun lohenkalastajille etuja, sillä oli sanottu, että tukkiuitto olisi häirinnyt kalastusta. Oli niin tai ei, jatkui sääntely aina tukkiuiton lopettamiseen lähtien. Kiiminkijoen tukkiuitot loppuivat vuonna 1958, mutta tätä ennen joen vesissä oli kuljetettu huimia määriä puutavaraa. Tukkien lisäksi nimittäin joen varrella sijaitsevassa Koittelinkoskessa uitettiin myös halkoja lähistöllä sijaitsevan höyrymyllyn tarpeisiin. Nämä erikoislaatuiset uitot eivät kuitenkaan päätyneet tilastoihin, joissa mitattiin uitettujen tukkien määrää. Parhaimmillaan kesässä saatettiin uittaa jopa noin 400 000 tukkia. Huippuvuodet tukkiuitossa olivat Kiiminkijoella 1937 sekä 1946.

Kiiminkijoen silta ja koskien ennallistaminen

Hiukan ennen tukkiuittojen lopettamista, vuonna 1954, valmistui Kiiminkijoen silta Oulun Haukiputaalle. Tämä teräsbetoninen kotelopalkkisilta valmistui korvaamaan lossia, joka kuljetti matkalaisia Haukiputaan kirkonkylän ja Keiskan välillä. Vaihtoehtona oli myös rautatiesilta, joka sijaitsee tänäkin päivänä Haukiputaan Asemakylällä. Kiiminkijoen sillan suunnitteli Yrjö Winter ja se oli valmistuessaan Suomen ensimmäinen suuri kotelopalkkisilta.

Kuten mainittua, loppui tukkiuitto Kiiminkijoella hiukan Kiiminkijoen sillan valmistumisen jälkeen. Vuodesta 1958 lähtien tukkeja ei ole enää joessa uitettu, eikä jokea enää tarvinnut pitää esteettömänä uitettaville tukeille. 1980-luvulla tukkeja ja niiden uittamista varten perattuja jokia pyrittiinkin palauttamaan mahdollisimman lähelle entistä olomuotoaan.

Osa Natura 2000 -ohjelmaa

Kiiminkijoki on suurimmaksi osaksi luonnontilainen joki. Se on myös rakentamaton ja maailmanlaajuisestikin erityislaatuinen vesistö. Sen vesissä uiskentelee useampia kalalajeja ja sitä ympäröi kaunis luonto. Kiiminkijoki on olennainen osa alueen luontoa aina Kainuusta Perämerelle ja sillä on suuri merkitys niin sen virtausalueella asuville kuin matkailijoillekin. Se on myös osa Euroopan Unionin Natura 2000 -ohjelmaa, jonka avulla pyritään suojelemaan luonnon monimuotoisuutta. EU:n komissio on hyväksynyt sen osaksi Natura-alueita useiden muiden Suomen metsien, vesistöjen, sekä muiden tärkeiden luontoalueiden kanssa.

Vapaa-ajan viettoa Kiiminkijoella

Kiiminkijoen kauniista luonnosta voi nauttia niin virvelin varressa kuin kanootin kokassakin. Sen varrella on useita koskenlaskupaikkoja, kala-apajia sekä muita vapaa-ajanvietto mahdollisuuksia, jos haluaa nauttia tämän kauniin vesistöalueen tunnelmasta vauhdikkaammissa merkeissä. Myös monenlaisia majoitusmahdollisuuksia löytyy, joten yhdessä päivässä ei tarvitse yrittää saada tarpeekseen tästä kauniista joesta ja sen ympäristöstä.Noin 15-90 metriä leveä Kiiminkijoki on erityisen sopiva uistin- ja perhokalastukseen, joka tapahtuu joen rannalta käsin. Joki ei tosin ole hirmuisen leveä, ja se onkin kahlattavissa, joten myös vedestä käsin voi kalastaa huoletta – kunhan luvat ovat kunnossa. Merestä Kiiminkijokeen nousee niin taimenta kuin lohtakin, joita voi saada uistimeensa alkukesän aikana. Luontaisina joesta löytyy myös harjusta, haukia sekä ahvenia, joten monenlaista saalista voi onnistua Kiiminkijoesta nappaamaan. Aina ennen kalastamaan lähtöä kannattaa kuitenkin varmistaa, onko alueella voimassa joitakin rauhoituksia, sillä muutamia tällaisiakin Kiiminkijoesta löytyy.

Kalastajien lisäksi Kiiminkijoki tarjoaa mitä erinomaisimpia vapaa-ajan vietto tapoja myös melojille. Joen varrelta löytyy niin erämaaluontoa, kuin maatalousmaisemiakin. Monipuolinen ja rikas jokiluonto antaa mahdollisuuden nauttia hiljaisuudesta ja luonnon rauhasta. Kiiminkijoelta löytyy erityisesti ajankohdasta riippuen melontareittejä niin aloittelijoille kuin kokeneillekin harrastajille. Korkeimmillaan sen koskiluokitus kohoaa koskiluokkaan III. Jäidenlähdöstä juhannuksen paikkeille muun muassa Koittelinkoski voi osua tähän luokitukseen. Kyseinen ajankohta on muutoinkin erityisesti kokeneille melojille sopiva, kun aloittelijan kannattaa suunnistaa Kiiminkijoen melontamaisemiin kesä-heinäkuussa.

Kiiminkijoki on säilynyt varsin luonnontilaisena jokena, jollaisena sitä tänä päivänä suojellaan myös Natura 2000 -ohjelman tiimoilta. Tämä joki on palvellut niin tukkiuitossa kuin kalastuksessakin, eikä sen merkitystä Suomineidon vyötärön alueelle voi vähätellä. Sen varrella on elänyt ja asunut useita sukupolvia, onpa joku saanut leipänsä sen ylittävää lossia kuljettamallakin. Nykyisin lossin sijaan joen pääsee helposti ylittämään sillalla, mutta yhtä kaikki sen varsilta löytyy historiaa ja kaunista luontoa, joka säilyy toivottavasti vielä lukusille sukupolville meidän jälkeemmekin.